tiistai 29. lokakuuta 2013

Kesän satoa

Tässä hieman makupaloja kesän jäljiltä.


Korissa ainakin kolmea omenalaatua, alla näkyy mitä niistä valmistettiin. Kasvihuoneen saimme Mama J:n mummin perintönä, mutta lasitus on vielä hieman vaiheessa, joten tänä kesänä kasvatimme tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat ja chilit aurinkoisella talon seinällä. Ihan mukavasti saatiin omia maistiaisia. Nokkoset kuivattiin ja olen jo käyttänytkin sitä mintun kanssa teen tapaan, pitäisi olla terveellistä. Meillä siis tosissaan kasvaa kanttarelleja omalla pihalla, ihan mieletöntä ja vielä reilusti! Alkukesästä noukimme myös muutaman torvisienen, mutta näitä emme vielä rohkineet valmistaa vaan annoimme ne eteenpäin. Ehkä sitten ensi keväänä..Metsän reunalla kun asumme meiltä löytyy myös monta mustikka- ja puolukkamätästä, eikä mikään ollutkaan parempaa tekemistä kesällä kun tepastella pihalla ja herkutella puskista erilaisia marjoja!


Keitetyt omenat valutuksessa ja pilttipurkeissa valmista omenamehua, ensimmäistä kertaa valmistettuna! Omenapiirakka pellillisiä taisi tällä kertaa valmistua neljä kappaletta. Onneksi saimme lahjoituksena 300 litrasen arkkupakastimen. :)




Punaviinimarjoja saimme mukavasti pakkaseen talvenvaralle. Herneet yllättivät iloisesti runsaalla kasvulla, todella herkullisia. Ensivuonna ehdottomasti uudestaan!
Mustaviinimarjamme kärsivät keväällä äkämäpunkista, jonka vuoksi sato jäi pieneksi. Toivottavasti onnistuimme perkaamaan pensaat puhtaiksi...Onneksi omistamme nyt ihanien naapureidemme ansiosta varmaan kymmenen nuorempaa mustaherukkapensasta! 
Ensikesän satoa ja omia mehuja odotellessa, nautimme mummien valmistamia mustaherukka, puolukka ja karviaismehuja! 



Pelastimme nämä chilipaprikat pakkasen tieltä sisälle kypsymään.



Keittiön ikkunalla roikkuu kuivattua sitruunamelissaa ja mäkimeiramia (oregano).



Lopuksi vielä hieman krassin ja kuunkierron siemeniä ensikesän kukkaloistoa odottelemaan.

Mitä kaikkea ja millä tavalla sinä säilöt kesän talvenvaralle? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!