tiistai 17. kesäkuuta 2014

Meille tuli kanoja!

Pitäähän joka tytöllä kanoja olla ja kun meidän perheessä tyttöjä riittää niin ei auttanut muu kuin ottaa Talkkari hommiin ja kanalaa rakentamaan! Vaikka pikkuveljeni muistuttikin, että asumme espoossa ja kaupasta saisi myös munia...Suunnittelimme paikan puuvajan eteen. Kivasti tontimme reunassa ja ison kuusen ja metsänreunan suojassa. Poistimme paikalta villiintyneen hernepensaan ja siivosimme tilaa...





Vanhempieni kätköistä löytyi vanha kanien ulkohäkki (vesivanerista) ja aitaus. Näistä sitten alettiin hahmottelemaan tulevaa kanalaamme..
























Isäni oli saanut viime kesänä vanhan puretun puutalon puut, joten rakunnusmateriaalia saimme sieltä.





Rakensimme vielä korkemman kerrostalon vanhan kaninhäkin viereen. Molemmat katettu pellillä, jota löytyi tontin laidaltamme. Kerrostalosta löytyy orsia ja yksi pesäpaikka. Saa nähdä lisätäänkö orsia vai pidetäänkö pesänä. Seuraillaan nyt ensin tipusia mistä he eniten pitävät. Vanha kaninhäkki siis pesäalueeksi ajateltu. Verkkoa ostimme 0,9x30m ja silmä 2,5cm, ihan tavallista kanaverkkoa, hinta 40 euroa. Katoimme vielä puolet koko aitauksesta pellillä. Siinä se aika hieno sanoisin!


























Siinä ne nyt on!
4 puolivuotiasta Hy-line Brownia.
Haettiin Lassilan tilalta Tuusulasta. Samalla ostimme heiltä vesiautomaatin, kanankalkkia ja Luomurehua. Kanojen hinta 30 euroa/kpl. Aivan ihania kupsuttajia. Ruokapaikka uusivanha lintujen ruokintapiste. Laatikossa purua ja maassa kauralyhdettä. Soraa kaivoimme omalta pihaltamme, pihamme onneksi hyvin hiekkapitoinen. Tämä sora olikin kysymysmerkki, minkä kokoista ja kuinka paljon! Onneksi asia ratkesi näin.

Edessä Kanoista vaalein eli Hemuli, vasemmalla ruokailemassa kaksoset Tiuhti ja Viuhti ja oikealla pystyssä vanhempieni kana Vilijonkka!




Ensimmäisenä yönä en osannut nukahtaa ennen kuin Hemuli oli kiivennyt orrelle nukkumaan muiden kanojen vielä ihmetellessä kello yhdentoista aikoihin! Mihin aikaan kanat oikein nukahtavat?
Ja uskaltaakohan Hemuli enää alas, tämä kuva nimittäin aamupäivällä otettu...







Yksi pesistä käytössä!
Vasemmassa reunassa, saa nähdä onnistaako meitä samantien. Rakkaat koiramme vielä tutustuvat uusiin asukkaisiin ja pitävät melkoista mekkalaa, toivottavasti tipuset eivät tästä liikaa häiriinny.
























Kyllä nämä sopivat meille, vaikka eilen iskikin pieni hermostus siitä mihin ollaan taas itsemme laitettu. Ihan kuin hommaa ei nytkin olisi jo tarpeeksi, mutta eiköhän se tästä lähde rullaamaan tipustenkin kanssa. Lapsemme ja naapurimme ovat aivan haltioissaan. Eiköhän ne koiratkin vielä. Ja Vaimoni jää huomenna pitkälle kesälomalle, joten aikaakin on taas ihan eri tavalla.
Vielä kun räntäsade loppuisi niin olisi oikein Bueno! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!